12 kappaletta
100 g voita
2 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja
100 g luumumarmeladia
n. 2 dl piparkakunmurusia
Kuorrute (pikeeri):
1 munanvalkuainen
n. 3 dl tomusokeria
1. Sulata ja jäähdytä voi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Murskaa piparkakut. Lisää kuivat aineet, piparkakunmuruset ja rasva vaahtoon.
3. Sekoita taikina varovasti tasaiseksi ja jaa muffinivuokiin. Paista 200 asteessa n. 20 min.
4. Tee kuorrute. Vatkaa munanvalkuainen kevyesti ja lisää joukkoon tomusokeria, kunnes se on sopivan paksuista. Koristele jäähtyneet muffinit oman maun mukaan!
Sanotaanko näin; näyttävät paremmilta kuin maistuvat. Muokkasin siis ohjeen, johon sain käytettyä joululta yli jääneitä pipareita ja luumumarmeladia. No, ei ne pahaltakaan maistuneet, mutta ensinnäkin olisivat saaneet olla uunissa ehkä 5 min vähemmän. Vähän olivat liian tummia ja kuivakoita. Ja toiseksi, luumu ei maistunut oikein yhtään, mikä oli kyllä odotettavissa. Eli sitä ensi kerralla lisää! Mutta kokonaisuudessaan, suosittelen kyllä kokeilemaan, koska olivat todella helpot tehdä. Esimerkiksi vieraille tälläiset helpot, mutta hyvin onnistuessaan erittäin maittavat muffinit ovat kelpo kahvileipä. (: