4 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
0,5 tl suolaa
1,5 tl siirappia
2 dl kaurahiutaleita
2 dl ruisjauhoja
2 dl hiivaleipäjauhoja
noin 4 dl vehnäjauhoja
1,5 rkl oliiviöljyä
1 dl siemeniä
(pellava, auringonkukka tms.)
1. Lisää reilusti kädenlämpöistä kuumempaan veteen suola, siirappi sekä kaurahiutaleet ja siemenet. Laita joukkoon ruisjauhot ja kuivahiiva, sekoita seos tasaiseksi.
2. Lisää joukkoon hiivaleipäjauhot ja öljy. Ripottele vehnäjauhot vähitellen sekaan, samalla hyvin vaivaten. Taikinasta tulee melko jäykkä, mutta hieman tahmea.
3. Kohota taikinaa vedottomassa paikassa noin tunti. Laita kohonnut taikina voideltuun vuokaan ja kohota vielä kertaalleen noin puoli tuntia.
4. Paista leipää 200-asteisessa uunissa keskitasolla 45 minuuttia.
Muista paistaessa lisätä uunin pohjalle pelti, jossa on puoli litraa vettä. Näin leipään tulee rapea kuori!
Meillä oli leivät ihan finaalissa, joten jotain oli tänään pakko väsätä. Tein sitten tällaista superterveellistä leipää, johon tuli niin ruisjauhoja, kaurahiutaleita kuin siemeniäkin. Hiukan tuli rakenteesta mureneva, mutta leipä kohosi kuitenkin hyvin ja makukin oli (omasta mielestäni) hyvä. Yksi perheenjäsenistä ei pitänyt auringonkukansiementen antamasta lisämausta leivässä, mutta nämä ovat taas niitä tunnettuja makuasioita...
Kovasti olen nyt lähiaikoina yrittänyt oppia tekemään hyvää leipää kotona, mutta vielä ei ole sellaista "wow"-reaktiota tullut kertaakaan omia lämpimäisiä maistellessa. En vain tajua, miten jokainen kotona tehty leipä meinaa aina maistua ihan samanlaiselta, vaikka olisi kuinka erilaisella ohjeella tehty. Pitää ilmeisesti jatkaa opettelua, ehkä minäkin vielä joskus keksin sen hyvän leivä salaisuuden!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti