23.8.2014

Syksyiset porkkanasämpylät


10 kappaletta

3 dl vettä
2 rkl siirappia
1 tl suolaa
2-3 porkkanaa raastettuna
25 g tuorehiivaa
1 dl kaurahiutaleita
8-9 dl vehnäjauhoja
½ dl ruokaöljyä

1. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää siirappi, suola, porkkanaraaste ja kaurahiutaleet. Laita joukkoon ensin puolet jauhoista se vaivaa. Lisää sitten loput jauhot ja öljy. Taikina saa jäädä hieman löysäksi ja takertua sormiin! Kohota taikinaa noin tunnin verran liinan alla.
2. Levitä pöydälle reilusti jauhoja ja kumoa taikina. Pyörittele taikinasta kymmenen pyöreää sämpylää ja nosta pellille. Laita uuni lämpenemään 225-asteeseen ja anna sämpylöiden kohota samalla noin 15 minuuttia.
3. Paista sämpylöitä uunin keskitasolla 15 minuuttia. Laita paiston alussa uunin pohjalle toinen pelti ja siihen n. 1 dl vettä. Paiston loppu puolella laske vesihöyryt ulos uunista. Näin sämpylät saavat kauniin värin ja rapean kuoren.

Voi vitsit, kylläpä oli taas mukava tehdä pitkästä aikaa ihan itse leipää kotona. Koulussa tuli viime vuonna tehtyä ihan kyllästymiseen saakka, mutta kotona tulee harvemmin leivottua. Joten, mikä olisikaan parempaa näin syksyisin kuin itsetehdyt mehukkaat porkkanasämpylät! Kauden antimista taas tietenkin, omasta penkistä. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...