25.1.2015

Banaanijuustokakku suklaapohjalla



Pohja:

100 g sulaa voita
1 kananmuna
3/4 dl sokeria
1½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
½ dl appelsiinimehua

Täyte:

3 banaania survottuna
½ dl appelsiiniehua
300 g tuorejuustoa
2½ dl kuohukermaa
1½ dl sokeria
6 liivatelehteä
3 kananmunan keltuaista

Pohja
1. Vatkaa kananmuna ja sokeri vaahdoksi. 
2. Lisää keskenäänsekoitetut kuivat aineet siivilän läpi. Lisää vielä nostellen joukkoon mehu sekä sula voi.
3. Levitä ttasaiseksi sekoitettu taikina irtopohjavuoan pohjalle. Paista 200-asteessa 10 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla.
Täyte
1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Yhdistä kattilaan survotut banaanit sekä appelsinimehu ja kiehauta. Anna jäähtyä hieman.
3. Sekoita toisessa kulhossa sähkövatkaimella tuorejuusto, sokeri ja keltuaiset, ja toisessa kerma paksuksi vaahdoksi. Yhdistä sitten kerma tuorejuustoseokseen varovasti nostellen.
4. Lisää liivatelehdet lämpimään banaanisurvokseen ja sekoita kunnes se on sulanut joukkoon. Lisää survokseen hieman tuorejuustotäytettä, jotta lämpötilaerot tasaantuisivat (eikä tulisi liivatepaakkuja). Tämän jälkeen banaanisurvoksen voi lisätä muun täytteen joukkoon.
5. Kaada täyte suklaapohjan päälle ja anna sen hyytyä mielellään seuraavaan päivään. Koristele esim. valkosuklaalla ja marengeilla!

Tällaisen kakun tein siis äitini syntymäpäiville. Kakkua maistellessani tuli ensimmäisenä mieleen lapsuuden synttäreillä olleet kermakakut, joissa oli suklapohja ja täytteenä banskua. Ja tämähän ei siis todellakaan ollut huono asia!
Banaani ja suklaa vain ovat lyömätön parivaljakko ja tässä kakussa niiden maut pääsevät kyllä oikeuksiinsa. Hyvä puoli oli myös se, että tämä kakku ei ollut millään tapaa äklön makea. Omasta mielestäni sokerin määrä oli juuri sopiva. Tätä on ehkä pakko tehdä joskus uudestaan!

Vaaleat marengit


noin 40 kappaletta

3 kananmunan valkuaista
4 dl tomusokeria
ripaus suolaa

1. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää joukkoon suola ja sitten pienissä erissä tomusokeri. Vatkaa niin kauan, kunnes vaahto on kiiltävää ja jämäkkää.
2. Pursota kahdelle pellille leivinpaperin päälle tähtityllalla marenkeja.
3. Kuivata marenkeja 80-asteisessa uunissa ensin 3 tuntia ja jätä sitten jälkilämmölle, kunnes ne ovat kunnolla kuivuneet. Itse laitoin uunin pois päältä nukkumaan käydessäni ja aamulla marengit olivat valmiita!

Voi, mihin tämä vuoden ensimmäinen kuukausi on oikein hujahtanut? Joulun jälkeen tuli mitä ilmeisimmin kiintiö täyteen herkuista, sillä en ole sen jälkeen leiponut yhtikäs mitään. Toisaalta pieni breikki on tehnyt hyvää, sillä nyt kädet syyhyävät taas leipomisen ääreen! 
Äidilläni oli tänä viikonloppuna syntymäpäivät, joten viimeinkin sain itselleni syyn päästä tekemään leivonnaisia. Tein sellaisen kakun, johon tarvittiin kananmunista vain keltuiset, joten pakkohan ne valkuaisetkin oli johonkin käyttää. Päädyin sitten marenkeihin, ja nehän menivät kuin kuumille kiville. Vieraat siis tykkäsivät. Marenkien kuivatuksessa on aina oma hommansa, mutta jos tekee niin kuin minä (eli antaa marenkien kuivua yön aikana), säästyy ehkä siltäkin hommalta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...