Pullataikina:
5 dl maitoa tai vettä
50 g tuorehiivaa
1 muna
2 tl suolaa
1 ½ dl sokeria
n.15 dl vehnäjauhoja
150 g margariinia tai voita
50 g tuorehiivaa
1 muna
2 tl suolaa
1 ½ dl sokeria
n.15 dl vehnäjauhoja
150 g margariinia tai voita
1 rkl kardemummalla
Väliin esim. luumumarmeladia.
1. Valmista taikina ja anna kohota n. puoli tuntia.
2. Ota taikinasta 300 gramman painoisia paloja ja riivaa ne tasaisiksi palloiksi. Kaulaa palat 30x40 cm kokoisiksi levyiksi ja levitä päälle luumumarmeladi. Rullaa tiukalle rullalle.
3. Leikkaa rulla saksilla n. 1 cm paksuihin paloihin ja asettaen aina ensin keskelle ja sitten sivuille yhdet palat. Jatka näin, kunnes koko rulla on leikattu.
4. Anna kohota, voitele ja ripottele päälle raesokeria. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.
Kokeilin ekaa kertaa käpypitkoa kotona ja ihan hyvin onnistui. Vähän on tuo luumun kanssa työskentely on sottaista hommaa, mutta kunnialla selvittiin loppuun saakka. Tein muuten pikku mokan, kun unohdin kananmunan pullataikinasta (yleensä laitan aina)! No, hyvin kohosivat silti ja nättejä pullia tuli. Taikinaa jäi vielä yli, joten tein pari luumupullaa ja lopuista voisilmäpullia. Nyt kelpaa mutustella loppu viikonloppu pammukkaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti