23.2.2014

Juustoiset croissantit


12-16 kappaletta

50 g hiivaa
2 ½ dl maitoa
6½ dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
3/4 tl suolaa
100 g voita

väliin juustoraastetta
päälle yksi voitelukananmuna

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää muna, suola ja 6 1/2 dl jauhoja. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaaviloi taikina jauhotetulla leivinpöydällä suorakaiteen muotoiseksi levyksi (30 x 40 cm).
2. Leikkaa jääkaaappikylmä voi viipaleiksi esim juustohöylällä. Levitä viipaleet taikinalle niin, että puolet taikinalevystä peittyy ja reunoille jää taikinaa näkyviin pari senttiä. Taita rasvaton taikinapuolikas rasvalevyn päälle.
3. Käännä taikina niin, että pitkä taitettu reuna tulee leipojaan päin. Kauli taikina kevyesti painellen suorakaiteen muotoon ja taita kolmeen kerrokseen. Kauli ja taita samalla tavoin 2-3 kertaa. Anna taikinan tarvittaessa levätä kylmässä kaavilointien välillä.
4. Leikkaa taikina kahtia. Kauli kummatkin palat pyöreiksi levyiksi (halkaisijaltaan noin 30 cm). Leikkaa levyt kahdeksaan (tai kuuteen) osaan kolmioiksi. Kääri levyt rullalle leveästä sivusta kärkeen päin. Nosta sarvet pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota huoneenlämmössä leivinliinalla peitettynä noin tunti. Älä nosta peltiä uunin päälle, sillä lämpimässä rasva pehmenee.
5. Voitele sarvet munalla. Paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.



Suoraan sanoen minua vähän jäi kaihertamaan nämä croissantit. Tein pari radikaalia ulkonäköön vaikuttavaa mokaa näiden kanssa, joten perferktionistille se on yhtä suuri kuin kuolema... Mutta maku on mitä parhain, joten eiköhän nämä kelpaa syötäväksi. Joten ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia haasteita. Eiköhän nämäkin minulta vielä joskus tule ulkonäöllisesti onnistumaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...