20.9.2014

Pullantuoksuinen omenapiiras


Pullataikina:

5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 kananmuna
1,5 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
n. 10 dl vehnäjauhoja
100 g sulaa voita

Täyte:

4 lohkottua omenaa kuorineen
2 dl omenasosetta
kanelia
sokeria

voitelu kananmunalla

1. Valmista pullataikina ja anna kohota kaksinkertaiseksi.
2. Ota taikinasta noin puolet ja kaulaa se jauhotetulla pöydällä pyöreäksi levyksi. Nosta levy voideltuun vuokaan ja painele hieman. Jos reunoilla tuntuu olevan liikaa taikinaa, niin sitä voi ottaa vielä tässä vaiheessa pois. Anna pohjan kohota hetki liinan alla.
3. Lohko ja asettele omenat kohonneen pohjan päälle. Levitä pinnalle omenasose ja ripottele vielä kanelia sekä sokeria.
4. Kaulaa loppu taikina melko ohueksi levyksi ja leikkaa siitä 10 pitkää palaa (taikinaa jää tästä vielä yli, joten tee lopuksi vaikka normaaleja pikkupullia). Nosta piiraan päälle, niin että siihen tulee ruudukko. Voitele reunat ja ruudukko kananmunalla.
5. Paista piirasta 175-asteessa noin tunnin ajan. Peitä tarvittaessa leivipaperilla.


Sain tänään aamulla idean tehdä pullapohjaisen omppupiirakan, joten sitten ei auttanut muuta kuin käydä tuumasta toimeen. Tämä meinasi ottaa vähän liikaa väriä uunissa, mutta onneksi tajusin sen ennen suurempaa vahinkoa. On kyllä todella muhkea piirakka, melkein voisi kakuksikin kutsua. Myönnän, että ehkä hieman liian paksun tuosta pohjasta tein, mutta ei se makuun onneksi vaikuta! Kuten jo ohjeessa mainitsin, niin taikinaa jää siis tässä ohjeessa yli. Itse väkersin sitten vielä pakkaseen vierasvaraksi muutaman "pienen" omenapullan. Heittomerkit sen takia, että ne eivät kyllä pieniä ole nähneetkään... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...