3 dl kylmää vettä
3 g tuorehiivaa
1½ tl suolaa
180 g vehnäjauhoja
180 g hiivaleipäjauhoja
(pellavan- ja auringonkukansiemeniä)
1. Sekoita hiiva ja suola kylmään veteen. Sekoita joukkoon jauhot ja alusta taikinaa noin 15 minuuttia. Peitä liinalla ja anna kohota viileässä huoneenlämmössä yön yli.
2. Painele taikinaa hieman ja asettele se sitten leipävuokaan. Anna kohota vielä kaksi tuntia liinan alla.
3. Kuumenna uuni 250-asteeseen ja laita uunin pohjalle uunipelti, jolla on vettä. Laita leipä uuniin ja paista 10-12 minuuttia, kunnes kuori on rapea ja saanut väriä. Laske uunin lämpötilaa 180-asteeseen ja paista leipää vielä 20-30 minuuttia. Leipä on kypsä, kun sitä koputtaessa kuuluu ontto ääni.
4. Kumoa leipä ja anna jäähtyä.
Löysin tämän ohjeen jokin aika sitten Anna-lehdestä. Vaikutti niin mielenkiintoiselta, että oli pakko kokeilla. Itsepäisyyttäni halusin silti vähän muokata ohjetta ja lisäsin taikinaan siemeniä. Se taisi kostautua, koska leivästä ei tullut todellakaan niin korkeaa kuin olisi pitänyt. Luulen, että siemenet ovat jollakin tapaa estäneet kohoamista, kun kyseessä on noin pieni hiivamäärä. Noh, syötävää tästä silti tuli, vaikka leipä taisi jäädä iiihan vähän raa'aksi ja sen irroittaminen vuoasta oli työn ja tuskan takana. Kannattaa kuitenkin kokeilla, sillä tämän tekeminen oli minusta ainakin mukava viikonloppuprojekti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti