29.5.2014

Ranskalainen marja-raparperikakku


Ohje on täältä.

Pohja

200 g voita tai leivontamargariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta

Täyte

12 dl (6 vartta)  viipaloitua raparperia
400 g pakastettuja vadelmia
1 dl vettä
2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja


1. Valmista ensin täyte jäähtymään. Viipaloi raparperit ohuiksi, noin 1 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Kaada kattilaan kohmeiset marjat, raparperiviipaleet, vesi ja sokeri. Ripottele joukkoon perunajauhot.
2. Sekoita huolellisesti puuhaarukalla pohjaa myöten ja kuumenna. Kun seos pulpahtaa, ota kattila pois levyltä ja siirrä kylmään vesialtaaseen jäähtymään. Raparperiviipaleet saavat jäädä vielä koviksi, koska ne pehmenevät vielä uunissa.
3. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää vaahtoon munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot, perunajauhot, vanilliinisokeri ja leivinjauhe. Lisää seos sihdin läpi taikinaan. Anna taikinan levätä jääkaapissa noin 1/2 tuntia.
4. Taputtele reilu puolet taikinasta jauhotetuin käsin irtopohjavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille mahdollisimman ylös seinämille. Voit käyttää myös tasapohjaista kakkuvuokaa, mutta vuoraa se leivinpaperilla.
5. Kaada täyte vuokaan taikinasyvennykseen. Kauli loppu taikina jauhotetun leivinpaperin päällä vuoan kokoiseksi levyksi. Kumoa taikinalevy vuokaan kanneksi täytteen päälle.
6. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 45-50 minuuttia. Ota kakku vuoasta vasta jäähtyneenä.
7. Koristele täysin jäähtyneen kakun pinta tomusokerilla. 


Heti ensimmäiseksi pahoittelen epäonnistunutta kuvaa, jonka nappasin kovassa kiireessä. Ei ihan nappisuoritus tällä kertaa... Mutta sitten itse kakkuun! Olen tätä tehnyt kerran aikaisemmin ja silloin sähläsin tuon kannen kanssa. Tälläkin kertaa tein siitä liian ison ja se repesi, mutta sain korjattua sen joten kuten, eikä reikiä näy. Tämä on kyllä sellainen kakku, että varmasti maistuu myös sellaiselle ihmiselle, joka ei niin paljon makeasta välitä. On kyllä ältsin hyvää! Meillä ainakin hävisi melkein koko kakku yhdellä päiväkahvituksella.

21.5.2014

Nopea ja maukas raparperipiirakka


Pohja:

150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

500 g raparperinvarsia
2 tl perunajauhoja
3/4 dl sokeria
1 rkl kanelia

Päälle:

100 g huoneenlämpöistä voita
2 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

1. Pese, kuori ja pilko raparperit 2 cm paloiksi.
2. Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmuna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
3. Sekoita keskenään täytteen kuivataineet ja raparperit. Levitä seos pohjan päälle.
4. Nypi päällysen ainekset murumaiseksi seokseksi. Ripottele täytteen pinnalle.
5. Paista uunin keskitasolla n. 20 minuuttia 200 asteessa. Tarjoa vaniljakastikkeen kera.


Ja seuraavaksi pääsee esille toinen ehdottomista suosikki raparperiherkuistani. Tämä piirakka on ihan tosi helppo ja sisältää sellaisia aineksia, joita on oikeastaan aina kotona. Eli ei tarvitse valmistautua mitenkään etukäteen! Vaniljakastikettakaan tämä ei välttämättä kaipaa, pala vain käteen ja suuhun!

17.5.2014

Kesäiset raparperi-valkosuklaamuffinit


14 kappaletta

n. 3 dl raparperia
100 g valkosuklaata
3 kananmunaa
2½ dl sokeria
100 g voita
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa


1. Kuori ja pilko raparperit hieneksi palaksi. Rouhi valkosuklaa.
2. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Sekoita joukkoon sulatettu ja jäähdytetty voi.
4. Lisää taikinaan keskenään sekoitetut jauhot nostelemalla. Vältä turhaa sekoittelua.
5. Laita vielä raparperit, valkosuklaat ja maito joukkoon, ja annostele muffinivuokiin.
6. Paista 200 asteessa 20 minuuttia.

+ Pisteenä iin päälle voit vielä lisätä kuorrutteeksi esim. kermavaahtoa pursottamalla. Koristeeksi käy vaikkapa rouhittu valkosuklaa!


Voi että, kesä on alkanut! Meillä on tehty jo pari vuotta perinteisesti ensimmäisistä raparpereistä juuri näitä muffineita. Se tuoksu, joka tuli uunista, yhdistettynä lämpöisen kesäiseen päivään. Ei voisi enää parempaa fiilistä olla! Nämä herkut kyllä niittävät suosiota vuodesta toiseen. Ulkonäkö ei ole kummoinen ilman kuorrutusta, mutta maku (ja tuoksu) on edelleen yhtä huumaava. Oi, ensi vuotta odotellessa! ;)

11.5.2014

Äitienpäivän juustokakku


Ohje täältä.

Pohja: 

200 g vaaleita keksejä
150 g voita 

Täyte: 

600 g tuorejuustoa 
250 g maitorahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl perunajauhoja
2 tl sitruunamehua
3 kananmunaa 

Päälle: 

200 g sekalaisia marjoja
sokeria 


1. Murusta keksit ja sekoita ne pehmeän voin kanssa sekaisin. Taputtele pohja leivinpaperilla vuorattuun, halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuokaan. 
2. Vatkaa Philadelphia-juusto ja maitorahka sekaisin, lisää sokerit, perunajauhot ja sitruunamehu joukkoon. 
3. Sekoita kananmunat yksitellen täytteeseen. Kaada täyte pohjan päälle, ripota marjat päälle ja vielä vähän sokeria pinnalle. 
4. Paista kakku uunin alatasolla 175 asteessa noin 50 minuuttia, sammuta uuni ja anna paistua vielä jälkilämmöllä noin 30-40 minuuttia. 
5. Nosta jäähtynyt kakku yöksi jääkaappiin ja tarjoile se seuraavana päivänä.



Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Meillä kakkuna toimi tällainen uunissa valmistettu juustokakku. Tosin sen kanssa kaikki meni ihan pipariksi. Uuniin saakka meni ihan ohjeen mukaan, mutta mitäs sitten kävikään. Meidän irtopohjavuoka alkoi vuotamaan ja uunin pohjalle tippui koko paiston ajan rasvaa.. Ei kiva. No, ei siinä auttanut muuta kuin pitää kakku uunissa ja katsoa kuinka se sai ihanan savukuorrutuksen. Laitoin liesituulettimen hurisemaan ja lähdin muualle paiston ajaksi. Näytti vähän liian rajulta miun silmille tuo touhu. 
Kakku kuitenkin onnistui ihan hyvin, marjat oli vähän tummempia kuin alkuperäisen ohjeen kuvassa. Oliko vika savussa vai marjoissa..? Maultaan kakku oli aika mitäänsanomaton. Täytteeseen voisi saada enemmän makua, jos laittaisi ensi kerralla normi rahkan sijasta esim. maustettua rahkaa? Meillä tämä mauttomuus ongelma kompensoitiin laittamalla kakun päälle vaniljakastiketta. Kätevää! ;) Joten ei tämä kakku kuitenkaan täyshylkäystä saanut. Maku vain puuttui.

4.5.2014

Lemon cake


200 g voita
2,5 dl sokeria
4 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl maitoa
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori


1. Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.
2. Sekoita pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat joukkoon hyvin vatkaten.
3. Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet.
4. Nostele vielä varovasti joukkoon maito sekä sitruunan mehu ja kuoriraaste.
5. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.
6. Anna jäähtyä ja koristele halutessasi esim. tomusokerilla. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.


Ja sitruunalla jatketaan! Minulta jäi eilen yli macaronsien täytettä, joten päätin väsätä siitä kakun. Kakun ainesten mittasuhteet on aikalailla omasta päästä heiteltyjä, mutta kakku onnistui silti hyvin. Oikein mehevää tuli. En jaksanut koristella mitenkään, joten älkää antako sen häiritä..

3.5.2014

Sitruunaiset macaronsit


Ohje on täältä.

100g valkuaista
25g sokeria
geelimäistä tai jauhemaista elintarvikeväriä
110g mantelijauhetta (kuorituista manteleista)
200g tomusokeria

1. Sihtaa mantelijauhe sekä tomusokeri, ja sekoita ne hyvin keskenään. Sihtaa tarvittaessa useampaan kertaan! 
2. Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri pienissä erissä. Anna vaahtoutua kovaksi vaahdoksi. Lisää halutessasi elintarvikeväriä. 
3.Yhdistä valkuaisvaahto ja mantelijauhe-tomusokeriseos nuolijalla käännellen. Sekoita tasaiseksi massaksi. Jos sekoitat liikaa, taikinasta tulee liian löysää ja sitä ei voi enää pelastaa. Mikäli sekoitat liian vähän, macaroneihin jää pursotettaessa huippuja, jotka eivät laskeudu tasaisiksi. Sekoittamalla pystyt siis määrittämään taikinan paksuuden. Testaa taikinan paksuutta laittamalla vähän massaa esim. leivinpaperin päälle. Pintaan pitäisi muodostua kevyt huippu, joka laskeutuu vähitellen sileäksi ja tasaiseksi pinnaksi. 
4. Pursota massasta haluamasi kokoisia ympyröitä. Kopauta peltiä pari kerta voimakkaasti pöytää vasten, jotta ilmakuplat lähtevät pois. Anna macaron-kuorien levätä pellillä vähintään vartin verran, kunnes niiden pintaan on muodostunut kalvo. Kokeile sormella varovasti macaronien pintaan muodostunutta kalvoa, mikäli sormeen ei tartu taikinaa, ne ovat valmiita uuniin.
5. Paista 150 asteisessa uunissa alatasolla, mikäli paistat useamman pellillisen samaan aikaan, voit käyttää kiertoilmaa, tarkista tuolloin oman uunisi oikea lämpötila! Paista noin 15-25 minuuttia, kuorien koosta riippuen. Kun kuorien pinta tuntuu kovalta ja ne irtoavat leivinparista, niin valmista on! Anna kuorten jäähtyä, ja siirrä ne sen jälkeen varovasti pois pelliltä. 


Sitruunatäyte

3 keltuaista
n. 2dl sokeria
2 sitruunan  mehu

yhden (luomu)sitruunan kuori

200g  huoneenlämpöistä suolatonta voita

1. Laita kattilaan kaikki paitsi voi. Kuumenna kunnes seos sakenee, koko ajan sekoittaen. Siivilöi halutessasi sitruunan kuoret pois ja jäähdytä seos kylmäksi. 
2. Vatkaa pehmeä voi vaahdoksi. Lisää sitruunatahnaa joukkoon haluamasi määrä ja vatkaa hyvin sekaisin. Täytä macaronit pursottamalla tai levittämällä sitruunatäytettä. Täytteen on hyvä olla huoneenlämpöistä täytettäessä, sillä kylmänä täyte kovettuu ja sitä on hankala levittää.



Tämä oli nyt kolmas kerta ikinä, kun tein macaronseja. Okei, päältä päin ne näyttää ihan hyvältä (kai??), mutta minä hölmönä paistoin niitä liian kauan. Ja nehän ovat nyt ihan kuin korppuja. Vähän enemmän töitä hampaille! Olen silti erittäin tyytyväinen, sillä ikuinen unelmani on ollut saada macaronsin näköisiä macaronseja. Ekalla ja tokalla kerralla ne nimittäin näyttivät tältä:


Ohoi, ei kiva... Joten taas kerran joudun sanomaan samalla tavalla; leuka rintaan ja kohti uusia haasteita.
Ehkä neljäs kerta toden sanoisi. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...