12 palaa
Pohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ dl (leivonta)kaakaojauhetta
2 tl sokeria
150 g sulatettua voita
Päälle:
1 tlk säilykepersikoita liemineen
½ dl sokeria
3 liivatelehteä
1. Vatkaa pohjaa varten huoneenlämpöiset munat ja sokerit vaahdoksi. Sekoita nostellen sekaan maito ja siivilän läpi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää lopuksi vielä sulatettu voi.
2. Kaada voideltuun uunivuokaan (itselläni oli kokoa 33x22 cm) ja tasoita pinta huolellisesti. Paista 200-asteessa 15 minuuttia. Paiston jälkeen anna jäähtyä. Jos pohja tuntuu kuivakalta, voit halutessasi kostuttaa sitä hieman esimerkiksi maidolla.
3. Soseuta säilykepersikat sauvasekoittimella/blenderillä ja lisää joukkoon liemi sekä sokeri. Sulata kylmässä vedessä olleet liivatteet mikrossa ja sekoita nopeasti soseen joukkoon. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja tasoita pinta. Laita kylmään pariksi tunniksi.
4. Kun pinta tuntuu tiiviimmältä, voit leikata levyn 12-16 palaan. Nostele pois vuoasta ja halutessasi voit vielä siistiä reunoja (jos täytettä on päässyt valumaan sinne..).
Halusin käyttää pois kaapissa lojuneet vanhat säilykepersikat, joten tein tällaisia leivoksia. Tuli kyllä todella meheviä ja hyviä. Ilman kommelluksia ei kyllä selvitty, mutta se ei ole mitään uutta. Laitoin siis vielä näihin tomusokeri-vesi kuorrutteella koristeeksi raitoja, mutta ne kaikki sulivat pintaan. Jouduin siis pyyhkimään jokaisen leivoksen talouspaperilla, sillä kuka haluaisi syödä ihan vetisiä leivonnaisia..? Kyllä harmitti, mutta ei voi mitään... Tästäkin opimme taas jotain. Näitä tuli aika runsaasti, joten laitoin osan pakkaseen. Toivottavasti rakenne ei ihan kauheasti kärsisi siitä.