Pohja:
175 g voita
4 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl ruisjauhoja
1 ½ dl fariinisokeria
1 dl sokeria
½ dl vettä
Täyte:
n. 5 dl pilkottua raparperia
1½ dl sokeria
3 rkl perunajauhoja
2 tl kanelia
1. Tee pohja sekoittamalla kuivat aineet keskenään ja nyppimällä rasva joukkoon. Sekoita sitten vesi nopeasti sekaan. Anna levätä jääkaapissa 30 minuuttia.
2. Ota taikinasta reilu puolet ja painele voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Kauli lopusta taikinasta jauhotetun leivinpaperin päällä halkaisijaltaan 24 cm pyöreä levy, jonka keskelle voi leikata halutessaan sydämmen.
3. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada vuokaan. Nosta kansi varoen täytteen päälle ja painele kiinni reunoista.
4. Paista 200-asteessa n. 40 minuuttia. Nauti jäähtyneenä vaniljakastikkeen kera!
Tämän ohjeen keksin yhdistämällä pari erilaista reseptiä ja sitten vielä vähän soveltamalla. Hieman täyte jäi veteläksi, mutta uskon että kunnolla jäähtyessään kovettuu kyllä. Myös sellainen ongelma ilmeni, että pohja takertui aika hyvin vuokaan kiinni. En tiedä olisiko tilannetta auttanut se, jos painelemisen sijaan olisi pohjankin tehnyt kaulimalla levyn..? Se jääköön arvoitukseksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti