23.6.2014

Juustoiset pekonimuffinit



10-15 kappaletta

140 g pekonia
3 dl juustoraastetta
2 kananmunaa
1 sipuli
1 punainen paprika
2,5 dl maitoa
3/4 dl ruokaöljyä
1 valkosipulin kynsi
4,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 rkl oreganoa
½ tl suolaa
paprikajauhetta
persiljaa
mustapippuria
(itse lisäsin vielä vähän chilikastiketta)

Pinnalle:

juustoraastetta

1. Pilko pekoni pannulle ja ruskista kevyesti. Lisää joukkoon pieneksi silputtu paprika sekä sipulit. Kuullota hetki ja ota pois levyltä.
2. Sekoita keskenään vehnäjauho, leivinjauhe, juustoraaste ja mausteet. Laita mausteita oman maun mukaan.
3. Lisää jauhot keskenään sekoitettujen maidon, kananmunien ja öljyn joukkoon. Kaada mukaan vielä pekoni, paprika ja sipulit.
4. Jaa taikina voideltuihin muffinipellin koloihin ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Jos taikinaa jää yli, laita loput paperisiin muffinivuokiin. Niihin taikina tosin takertuu ikävästi.
5. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 20 minuuttia. Tarjoa, kun leivokset ovat vielä lämpimiä!


Nämä muffinit tuli tehtyä, koska jääkaapissa lojuivat ylijääneet pekoni- ja juustoraastepaketit. Jouduin tosiaan tekemään pari muffinia paperisiin vuokiin ja se ei ollut yhtään hyvä idea. Taikina takertui tosi inhottavasti... Mutta maultaan nämä ovat tosi herkullisia ja varmasti häviävät pöydältä alta aikayksikön! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...